(kuvaa klikkaamalla pääset kuuntelemaan kappaleen youtubesta)

Mä olen jollain tapaa erakoituva persoona, mä en tarvitse ympärilleni kokoajan muita ihmisiä ja kauheasti hälyä. Se aika jonka voi viettää yksin on kaikista hyödyllisintä ja viihtyisintä. Se helppous kun voi tehdä mitä ikinä sattuu huvittamaan, ilman että tarvitsee huolehtia viihtyykö kanssaihmiset. 

Toisaalta on hetkiä jolloin mä kaipaan ihmisiä ympärilleni ja yksinolo tuntuu tukahduttavalta. 

Seurustellut en ole tähän ikään mennessä vasta kuin yhden kerran, jos kunnolla oikeesti silloinkaan. Ylipäätänsä ihmiset joihin mä olen mennyt ihastumaan, ovat aika nopeasti osoittautuneet hirvittävän vaikeiksi ja monimutkaisiksi. Ja siitä syystä esimerkiksi käsite seurustelusta on merkinnyt molemmille täysin eri asiaa. Eli olen tullut petetyksi ja loukatuksi todella pahasti moneen kertaan erinäisten säätöjen kanssa. Jotenkin varsinkin viime talvena tapahtuneen seurusteluyrityksen jälkeen oon kokonaan menettänyt mielenkiintoni ihmisiä kohtaan seksuaalisessa mielessä. Mua ei vain enää kiinnosta tulla petetyksi, enkä mä tahdo enää ajautua siihen tilanteeseen että mua haukutaan ja lytätään päivittäin. 

Ja silti jollain tapaa, varsinkin näin talven keskellä, tuntuu että haluaisi vierelle jonkun ihanan ihmisen. Olkoonkin ettei sellaista ihanaa ihmistä tule löytymään. Kuitenkin jonkinverran hellyydenkipeä ihminen olen, niin toisinaan tulee tuskaisa olo kun ei voi jakaa sitä hellyyttä kellekkään. 

Mä korvaan seurustelun kaikilla muilla harrastuksilla ja mielenkiinnon kohteilla. Niinkuin esimerkiksi nyt, mä opiskelen japaninkieltä koska se korvaa seurustelua kohtaan kokemani mielenkiinnon. Eli voisiko sen hienosti muotoilla niin että se on toinen väylä purkaa turhautumista. Periaatteessa siis sinkkuus on hyvä asia siltä kantilta ajateltuna, että saan paljon enemmän aikaiseksi.

Millainen mun unelmien mies olisi? Vaikea tietää... Luultavasti aika samanlainen kuin mä itse olen, mutta ei siltikään koska oon pohjimmiltani rasittava. No joitakin piirteitä mitä haluaisin niin seurallinen, kohtelias, huumorintajuinen, empaattinen ja sen verran pinnallinen että välittäisi omasta ulkonäöstään. Mä ylipäätänsä inhoan ihmisiä joille on ihan sama miltä näyttävät, mun mielestä ulkonäköön pitää panostaa ja ''ihan sama'' -asenne kertoo ihmisen olevan elämän muillakin osa-alueilla välinpitämätön. 

Ulkonäöllisesti mä viehätyn naisellisista miehistä, ylipäätänsä omaa maskuliinisuuttaan korostavat miehet ovat omasta mielestäni pelkästään naurettavia. Olisihan se hienoa sanoa ettei toisen ulkonäkö ole tärkeää, mutta kyllä se mulle on erittäin tärkeää. 

Mä tuskin tulen enää seurustelemaan kenenkään kanssa, naurakaa pois kun sanon tuon jo näin nuorella iällä. Tuntuu vain siltä että eksyn aina samanlaisten ihmisten luo ja pyörin ympyrää. Olisihan se kiva seurustella, muttei se ole mikään elämän tarkoitus. Kuten ei naimsiinkaan meno tai lapsen hankkiminen, ne ovat vain kaukaisia haaveita, ei välttämättömyyksiä että voisi olla onnellinen.

Mä tiedän olevani suhteessa vaikea ihminen, mustasukkainen, kontrollifriikki ja kaikkea mahdollista. Mä kyllä tahtoisin olla rento ja välinpitämätön, mutten mä voi esittää sellaista kun en oikeasti ole yhtään sellainen. Jos mä seurustelen jonkun kanssa tai olen ihastunut, niin silloin mä en salli sen toisen tekevän mitään mitä mä en halua. Pitäisi päästä tuosta ajatusmallista eroon, mutta se vain on mun ominaisuus että tahdon pitää toisen ihmisen kokoajan ruodussa etten joudu pettymään siihen kun se tekee jotain kiellettyä. Ja sehän on täysin väistämätöntä käytännössä. Ja siihen jokainen suhde ja ihastuminen päättyy kun petyn kaikkiin.