perjantai, 27. maaliskuu 2015

#16 - Luonnollinen vs luonnoton?

Downloads2.jpg

Palaan pitkän tauon jälkeen aiheella jota olen miettinyt nyt eilisestä asti, eli meikin vaikutukseen. Tai miten sen nyt hienosti voisi muotoilla. Idea kuitenkin lähti Iltasanomien sivuilla olleesta uutisesta johon sai lähettää itsestään kuvan ilman meikkiä sekä meikillä ja kertoa milloin nainen on omasta mielestään kauneimmillaan. En sinne ehtinyt lähetellä kuvaani, joten kirjoitan siitä pitemmästi täällä. 

Itse käytän meikkiä vaihtelevasti en ollenkaan tai hyvin paljon, lisäksi käytän satunnaisesti peruukkeja peittääkseni kaljun pääni. En kuitenkaan koe kaljuani ongelmaksi, olen jopa jollain tapaa ylpeä siitä. En koe sitä inhottavaksi että ihmiset kääntyvät katsomaan ja rohkeimmat tapaukset tulevat suoraan kysymään/ihmettelemään/kehumaan ulkonäköäni. Ihmisissä on kiva herättää erilaisia reaktioita, ylipäätään en ikimaailmassa osaisi olla osa harmaata ihmisvirtaa.

Koen hyvin vapauttavaksi sen, että voin muuttaa omaa ulkonäköäni hyvin rajustikin meikin, korujen, vaatteiden ja hiusten avulla. Ja ulkonäköni vaihteleekin fiilikseni mukaan päivittäin hyvinkin paljon ääripäästä toiseen, onnekseni kanssaihmiset ovat tottuneet siihen eivätkä suurin osa edes ihmettele sitä että näytän usein hyvin erilaiselta.

Mielestäni nainen on kauneimmillaan silloin kun hän kantaa itsensä ylpeästi. Kauniisti meikattu ja puettu nainen joka on epävarma ulkonäöstään ei ole kaunis koska epävarmuus paistaa käytöksestä hyvin kauas. Sen sijaan jopa niissä kotikollareissa ja hupparissa vastaan tuleva nainen itsevarmalla asenteella voi olla kaunis. En tiedä ymmärtääkö kukaan pointtiani, mutta mielestäni siis ihmisen oma mielentila vaikuttaa hyvin paljon siihen voiko hän muiden silmissä olla kaunis. 


sunnuntai, 22. helmikuu 2015

#15 Maskeerausta

WP_20150221_054-001.jpg

WP_20150221_005-001.jpg

Kuvissa tämän illan maskeeraukset, alien ja joku random pääkallohärpäke. Itse oon ihan tyytyväinen lopputuloksiin, mutta jokainen muodostakoon itse oman mielipiteensä. Kommentoidahan te ette uskalla joten en edes kysy onnistuiko vai ei kenenkään muun mielestä. 

perjantai, 30. tammikuu 2015

#14 Töherryksiä

Aattelin nyt julkaista muutamia aikaa sitten tekemiäni piirrustuksia. Laatu kusee ja sitä rataa tietty. 

Kuva%20368.jpg

DSCN6040.jpg

DSCN5554.jpg

DSCN5911.jpg

DSCN5198.jpg

perjantai, 30. tammikuu 2015

#13 Haikeutta

Pääsin tänään jo ennen puoli kymmentä koulusta, oli lyhyt päivä kun piti vain hakea omat työvaatteet ja työssäoppimiskansio. Meillä alkaa maanantaina kaksi kuukautta kestävä työssäoppiminen, joten en näe koulukavereita vasta kuin huhtikuussa. Se aika tuntuu niin kauhean pitkältä olla erossa kavereista...

No toivottavasti aika menee äkkiä työpaikalla, pitää yrittää viihtyä vaikka vähän epäilenkin. Mä menen sellaiseen tosi pieneen autokorjaamoon jossa on vain vanhoja ukkoja. Ei kuulosta mitenkään hehkeältä ja sitä se tuskin tulee olemaankaan.

Mulla on kuitenkin koululla aina yksi päivä viikossa työpaikan ollessa kiinni aina yhden päivän viikossa. Mutta ei se paljoa lohduta, koska siellä ei ole ketään muita. Opiskelu tulee tuntumaan yksinäiseltä.

KeepCalm_b67e4e44-6f2f-47f8-9f0b-59fdcc6

No onneksi kuitenkin saan mitä luultavimmin tehdä vielä enemmän asiaa mistä pidän, eli korjata autoja. Koulussa se kun jää välillä vähän taka-alalle kun on niin paljon oppilaita että tuntuu ettei kaikille riitä tekemistä. Eli nyt seuraavat kaksi kuukautta on mahdollista petrata kunnolla ja oppia uutta. :)

torstai, 29. tammikuu 2015

#12 Elämäni julkkismiehet Pt. 2

b961d5d777e2842764511d14131ac46c.jpg

TILL LINDEMANN

Saksalaisen Rammsteinin laulaja. Mä tykkään matalaäänisistä laulajista, ja tää on sellainen. Ja laulaa yhdellä mun lempparikielistä eli saksaksi.

merlin-menson.jpg

MARILYN MANSON

No kaikkihan Mansonin tietää. Tämä tyylillisesti ehdottomasti paras, ja Mansonhan muuten suunnittelee itse vaatteensa. Musiikillisesti myös hyvä, tosin ei mikään ehdoton suosikki.

Joseph-Poole-3-wednesday-13-18710391-268

JOSEPH POOLE (Wednesday 13)

Yhdysvaltalainen laulaja, tyylilajeina esim horror punk ja shock rock. Vähän niinkuin Manson, muttei kuitenkaan sinne päinkään. :D